lauantai 29. lokakuuta 2016

Viimeistä päivää...


Onnenkantamoiset siirtyvät tänään historiaan! Niin paljon hyvää palautetta saimme näyttelystä, että muistojen helminauha piteni huimasti!

Koko näyttelyä on kehuttu hyväksi kokonaisuudeksi. Kerran osuin paikalle, kun varis-tauluani olisi haluttu hankkia itselle, eilen vapaaehtoinen ohjelmanumeronsa alkua odotellessa kuvasi joulukalenteria ja nukkekotia: kysyi, saako laittaa facebook-sivuilleen, kun haluaa kaikella kauniilla ilahduttaa ystäviään!   Hui että, miten lämmittävää!

Juuri tuota halusimmekin: tuoda iloa ja lohtua töiden ja tarinoiden kera Hoitokotiin, jossa 'silloin kun ei ole mitään tehtävissä, on paljon tehtävissä'.

Kiitos Pirjo, kiitos Hoitokoti!


lauantai 24. syyskuuta 2016

Onnenkantamoisia

Lokakuussa töitäni on esillä Pirkanmaan Hoitokodissa yhdessä Pirjo Lääperin akvarellien kanssa. Minulta on akvarellien lisäksi laaja kirjo uniikkeja käsitöitä vuosien varrelta kastemekosta joulukalenteriin!

Olen sukeltanut mitä erilaisimpiin kädentaidon maailmoihin aivan pienestä pitäen, kiitos karjalaisen perimäni. Isä kutsuikin minua ”nyrttyräätäliksi”. Ammattia ei käsitöistä minulle tullut, mutta olen saanut vastapainoa työlle ja flow-hetkiä; uuden oppimisen halu jatkuu. Akvarellimaalauskurssit ja käsityön taiteen kuusivuotiset opinnot työn ohessa ovat tuoneet uutta ulottuvuutta elämääni.

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Hokkarit!

Syksyn iloisiin yllätyksiin kuuluu kummitytön ja jääkiekkoilijamiehensä perheeseen syntynyt poikavauva!

Mikäpä muukaan pikkumiehelle sopisi syntymälahjaksi, kuin hokkarit! Malliin saatu vinkki netistä, mutta terät ihan itse muokkasin luistimiin heijastimineen!


perjantai 18. syyskuuta 2015

Nappeja ja taikakiemuroita!

Tolkuttoman kauan paperimassa kesti kuivua, mutta ihan hauskat napit ja sydämet niistä kuoriutuivat! Tai siis päällystyivät steariinilla!

Hauskin ilmiö oli ohuesta tuohesta leikatut kaistaleet: ne kiertyivät hämähäkkimäisesti rullalle joutuessaan steariiniliemeen! WAU!!! Pikkulasten silmät renkaina oman hämmästyksen lisäksi! Toimii!

tiistai 8. syyskuuta 2015

Uusia juttuja

Kokeilin ensimmäistä kertaa takkaruusuja! Mutta enhän tietenkään halunnut tehdä 'niinkuin muut'. Laitoin munakennon sisään tuohikiepin, osaan laitoin kävyn.

Eikä ideointi loppunut siihenkään, nyt on munakennot liotettu, möyhitty massaksi, ja kuivumassa muottien sisässä. Sytykenappeja ja -sydämiä syntyy tuota pikaa - kunhan ne onnettomat ensin kuivuvat!!!

maanantai 20. huhtikuuta 2015

Jotakin ihan muuta...

Luovia-näyttely on nyt purettu - haikea mieli mutta onnellinen olo hienoista kommenteista.

Mieli teki tehdä jotakin ihan muuta: suvun 1-vuotias kuopus saa hellyttävän mekon afrikankukista! Pari kuvioriviä teen vielä helmaan lisää niin mahtuu ainakin pari vuotta eteenpäin!

Mekon kuvan löysin netistä, sovelsin itse olkapäät: muuten mekko on 6-kulmaisista koottu, mutta olkapäihin tein 5- ja 4-kulmaiset palat. Koesovituksessa näytti jo tosi somalta!

Lankana on puuvilla-bambu, pesu 60 asteessa niin kestää leikit ja pitäisi pysyä hyvänä!

torstai 2. huhtikuuta 2015

Nyt on Luovia-näyttely onnellisesti avattu! Pääsiäisen jälkeen näyttely on avoinna Ylöjärven kirjastossa 2 viikkoa, 18.4. vielä ehtii katsomaan. Varaa aikaa: yhdeksän työtä ja portfoliota! Kannattaa tutustua!

# Whatever -työni näyttää tältä!

Työni pääsi ikkunapaikalle, jolloin sen läpinäkyvyys pääsee 
hyvin oikeuksiinsa. Teos on tehty talouspaperi- ja wc-paperirullista.
Hopea- ja heijastinsprayaus saa työn näyttämään melko metalliselta!

Tämä teos on hätähuuto some-maailman #-villitystä vastaan. Emmekö me tajua, miten ohut ja läpinäkyvä, hauras ja kylmä some-maailma oikeasti on?! Hästäg-kuvion ohuet katkaistut puhelinkaapelit (poikkipuut) kuvaavat viestimistä ja sen kulkua ilmassa oikeasti ketään tavoittamatta. Poikkipuissa kierrätysmateriaali jatkuu vielä pieninä peileinä, jotka purin rikkimenneestä valokranssista. Peilit kuvaavat mielestäni sitä, miten yksin somemaailmassa olet - oman peilikuvasi kanssa!!!

Oikeat elävät ihmissuhteet kunniaan! Eläköön elämä!

Pääkirjasto Leijan näyttelytila

Näyttelyt kirjasto Leijan näyttelytilassa (Koivumäentie 2) kirjaston aukioloaikoina:
ma-ti klo 10-20, ke-pe klo 10-19, la klo 10-15.


01.04.-18.04.     Tampereen seudun työväenopiston
Aikuisten käsityön taiteen perusopetuksen
syventävien opintojen päättötyönäyttely Luovia